lauantai 4. toukokuuta 2013

Neiti kevät on täällä taas!

Säiden lämpeneminen on taas tapahtunut yllättäen. Kalenteria katsottaessa istutuskauden alkaminen on normaalissa aikataulussa, metsän pohjat ovat vielä kylmiä.

Avasimme istutuskauden esittelemällä uuden taimikasettimme TK 200. Nimi laitteelle tulee taimikasetti ja kaksisataa taimea. Todellinen määrä on 198 kappaletta. Laite voidaan kytkeä istutukone- alustaamme PM100. Samaan alustaan voidaan myös laittaa APC. Mikäli tarvetta tulee voidaan taimikasetti vaihtaa kohtuullisella vaivalla automaattikoneeksi.


Olemme tänä vuonna mukana useissa eri projekteissa. Uutta tulee olemaan energiapuuhun liittyvä kansainvälinen yhteishanke, taimien varhaishoitoon liittyvä laiteratkaisu, vientiin tarkoitettu teiden pientareiden puhdistuslaite sekä maatalouteen tarkoitettu kylvömuokkain. Lisäksi vielä joitain muita ratkaisuja eri tarpeisiin. 


Rakensimme tänä talvena monta energiapuukouraa sekä istutuskonetta . Risutec- tuotenimi tulee näkymään suomalaisissa metsissä entistä useammin. Vienti on kuitenkin entistä tärkeämmässä asemassa ja olemme saamassa vahvistusta Euroopan vientiin.


Kannonnosto on tärkeässä asemassa metsän uudistamisessa ja suosittelemmekin hyvää kantoharvesteria - Xtehoa! Laite ei riko ylimääräistä ja mättään muodostaminen on helpompaa pintamään säilyttyä ehjänä.


Näihin kaikkiin asioihin palaan tässä blogissa myöhemmin. Kunhan vain ehdin pitämään ajan tasalla.