torstai 26. elokuuta 2021

Metsänomistajan kannattaa vaatia koneistutusta

Koneistututuksen yleistyminen on ollut yllättävän hidasta. Pääosa Pohjoismaiden metsätaimien istutuksista tehdään manuaalityönä. Mutta suunta on muuttumassa, syynä tähän on laatu- ja taloudelliset tekijät.

Yleisellä tasolla koneistututus tutkitusti on tasalaatuista sekä laadullisesti muutenkin parempaa manuaalityöhön nähden. Seuraavat syyt ovat painavia verrattuna mätäs- pottiputki istutukseen verrattuna:

Taimi istutetaan tuoreeseen mättääseen

Useasti työmaiden muokkaus tapahtuu viikkoja ennen istutusta. Tämä muuttaa tietyillä maapohjilla mättään kuivumista. Ruohottuminen ehtii myös käynnistyä, pieni taimi tarvitsee kaiken eduna ja avun ponnistaakseen kasvuun.

Istutussyvyys voidaan säätää koneella optimaaliseksi

Kuivuneeseen, kiviseen mättääseen pottiputken iskeminen käy työstä. Kone tekee säädettynä väsymättä samaa työtä tunnista toiseen. Koneella voidaan huomioda mättään laatu- onko savista, multavaa, märkää, kuivaa, kivistä aluetta. Aina oikealla säädöllä saadaan riittävä määrä maata juuripaakun ylle huomioiden puulaji ja taimen laatu ja ikä.

Taimen tiivistys on vähintäänkin riittävä

Yleensä työmaalle tuleva metsänomistaja tai toimihenkilö vetelee taimen latvasta ja siten tarkistaa tiivistyksen. Tämä keino on kohtuullisen toimiva, mikäli taimi on riittävän syvällä, tiivistys voi olla hiukan vajaakin- kosteus riittää kyllä. Kaksipuolisella, säädettävällä paineella ja syvyydellä saadaan kuitenkin tarkka maalaadun huomiova tiivistystulos, joka on noin 70% taimen ympäri tiivistävä.

Kastelu, Argrow,Boorilannos, kylvö, hirvikarkoite

Monipuolisilla lisävarusteilla saadaan yhdellä käynnillä tehtyä monta eri taimen kasvua turvaavaa työtä. Kastelu on näistä taimen kasvua turvaavin, ei veden takia vaan siksi, että taimi tiivistyy todella hyvin istutuspoteroon ja hiusjuuret saavat heti reitin mättääseen. Kylvö männyn siemenille on helppo tapa kasvattaa sekametsää (tosin taimikasettiin voidaan myös ladata eri puulajien taimia) mutta istutusalalla on aina karumpia paikkoja, joihin mättään tekeminen on yliampuvaa. Syysitutuksilla hirvikarkoite tulee tarpeeseen, nykyinen sorkkaeläinkanta tuskin pienenee nopeasti.

Dokumentointi ja laskutus

Maanmuokkauksen yhteydessä suurimmassa osassa muokkauskoneita on jo Risutec Asta järjestelmä. Metsänomistajan etu on aina pyytää raportti, mutta raporttia pitää osata lukea. Muokkaus- / istutustiheys ei aina kerro laadusta, vajaalla muokkausmäärällä voi olla syynä märkyys tai kivisyys. Laikut voidaan merkitä erikseen sekä eri puulajit/ taimierät. Metsänomistajan etu on, että hyvälle kasvupaikalle ei tehdä ylimääräisiä mättäitä kokonaistiheyden ylläpitämiseksi. Koneistutus tapahtuu kerralla, kaikki istutukseen liittyvät kustannukset on metsänomistajalla tiedossa etukäteen ja heti.

Ja lopuksi raha

Taloudellisesta näkökulmasta voidaan todeta, että yhteiskuluna muokkaus-istutus on kuluna saman suuruinen. Koneistutuksen kustannukset ovat tulleet alas viime vuosina konekehityksen myötä, myöskin asiantuntevat yrittäjät ovat pystyneet tehostamaan tuotantoaan. Laatu on kuitenkin se tekijä mikä vaikuttaa taloudelliseen tulokseen; onnistunut uudistaminen laadukkailla taimilla antaa etumatkaa kasvuun.